FANDOM


Church of The Eight viittaa Alanorin valtionuskontoon. Church of The Eight pitää näitä kahdeksaa (sekä Belzemiä) maailman luojajumalina - olentoina jotka ovat muovanneet maailman muodon ja sen lait. Kirkon oppien mukaan jokainen jumalista on suvereeni auktoriteetti omilla domaineillaan, ja auttaa kuolevaisia ymmärtämään maailmaa itsensä ja oman domaininsa kautta.

Belzem, maanalaisen maailman herra, ei kuulu kirkon palvonnan piiriin. Mutta Belzemiä pidetään kuitenkin luojana eli sikäli tasavertaisena muihin kahdeksaan nähden. Kirkko ei palvo Belzemiä, sillä Belzemin avatar taisteli kuolevaisia vastaan suuressa kapinassa, joka johti ihmiskunnan nousemiseen maan päälle. Kirkko ei kiellä, muttei myöskään kannusta Belzemin palvontaa.

Avatarit - jumalten valitut kädet maanpäällä - on Kahdeksan uskon kulmakivi. Jumalat vaikuttavat kuolevaisten elämään vain Avatarien kautta, eivät milloinkaan suoraan. Avatarius on maailman suurin kunnia, ja arvokkain mahdollinen asema, sillä Avatarillä on henkilökohtainen yhteys yhteen luojajumalaan.

Other Names Main Domains Symbols Colours
Galendin The Patriarch Light, law Sun, Crossed lances, Dragon White, Indigo
Thalassa The Gilded Trade, Wealth Golden scales, Cloak and glasses Red and gold
Harmon The Sincere Nature, Harvest Grand tree, Antlers, Moon Green, brown
Belzem The Adamant Craftmanship 4 toothed cog, Hammer in hand Charcoal
Thaleon The Firstborn Time, Knowledge Hourglass, Empty scroll, Snake, Rod Silver
Noxia The Masked Art, Desire, Fate Smiling mask, Mirror, Sheathed dagger, Harp Gold and Copper
Shargoth The Blind Dark. Dominance Gauntlet holding a goblet, A full scroll Purple and black
Ithmetur The Wake Life, Death Eye, Point down triangle, Spindle Black
Gromm The White Flame War Blood drop, Crossed axe and sword White